Nuori kulttuuri Kokkola
Mediakeskus LIME oli mukana toteuttamassa Nuori kulttuuri festivaaleja.
Jo paljon ennen itse tapahtumapäivää, LIMEn opiskelijat pääsivät mukaan tapahtuman markkinointiin. Nuori Kulttuuri festaivaalia varten tehtiin julisteita, some-markkinointia ja käytiin mm. kuvamaassa musikaalin harjoituksia. Opiskelijat myös suunnittelivat kiinnostavia sisältöjä LIMEn omiin workshopeihin.
Tapahtumapäivänä Lime valtasi palan Musiikkikeskus Snellmanista. Kahvio muuttui studioksi, josta lähetettiin koko päivän suoraa Festari TV:tä. Haastattelujen ja kokemusten lisäksi nettiin striimattiin myös nuorten toteuttama FEELS LIKE HOME musikaali.
Messupäivänä vierailijat pääsivät kokeilemaan media-alalla työskentely myös itse. Elokuvanteko-workshopissa kuvattiin kohtaus elokuvasta kaiken sääntöjen mukaan.
Valokuvauksesta kiinnostuneille oli tarjolla studiokuvaustapiste. Ammattikalustolla kuvaamista pääsi kokeilemaan joko mallina tai valokuvaajana.
Päivän tunnelmia sai kuvata talteen myös polaroidikuvina. Yksi kuva muistoksi itselle, toinen ripustettiin aulan minigalleriaan kaikkien ihailtavaksi. LIMEn opiskelijat auttoivat kameran käytössä ja kuvauspaikkojen valinnassa.
Yhteistyössä: Kulttuurikorjaamo, Mediakeskus Snellman











